Hei kuumeilijat!
Maaliskuussa tuli täyteen ensimmäinen vuosi Kuume Productionsin elämässä ja monenlaista seikkailua se on tarjonnutkin.
Meidän Juho tuli juuri takaisin kuvaus/juttureissulta Espanjan auringosta ja pian saatte lukea Ilta-Sanomista lisää. 😉
Reissailun lisäksi Kuume on väsännyt viime aikoina monenlaista mainosta; sekä humanistien opiskelijarekrytointiin että maailman ensimmäiselle älymikrokuvulle (!) – ja ollut myös tekemässä käsikirjoitusta jazz-dokumenttiin. Muistakaa tsekkailla ”Mitä olemme tehneet” sivulta muutamia esimerkkejä Kuumeen tuotoksista.
Kuumeisen kevään aikana suunnitelmissa on podcastien aloittaminen ja muutenkin toiminnan laajentaminen. Jos sinulla tai yhtiölläsi on tarvetta kasvattaa näkyvyyttä ja rakentaa positiivista yrityskuvaa, ovat podcastit siihen oivallinen keino – ota yhteyttä niin me autamme sinut alkuun!
Meidän yksi erityisosaamisen alue on uusien näkökulmien löytäminen ja vanhojen, piintyneiden mielipiteiden haastaminen. Hyvä case-esimerkki olkoon vaikka myytti työttömästä humanistista. Halusimme Oulun yliopiston kanssa haastaa tämän paikkansapitämättömyyden ja esitellä lyhyellä videolla yhden työllistymisvaihtoehdon kaikista Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan pääaineista.
Erityiskiitos vielä reippaille alumneille ja ihanalle Rosa Liksomille, joka lähti innoissaan mukaan projektiin. Tsekatkaa video alta ja hyvää kevättä!