Väkivaltajazzia pohjoisesta

Väkivaltajazzia pohjoisesta on Kuume Productionsin tuottama pitkä dokumenttielokuva. Elokuva on parhaillaan nähtävissä DocPoint-festivaaleilla.

Väkivaltajazzia pohjoisesta – virallinen traileri

Heikki Ruokangas on oululainen uuden polven jazzkitaristi, jonka omintakeista, melodiaa ja meteliä yhdistelevää tyyliä kutsutaan “väkivaltajazziksi”. Dokumentti seuraa Ruokankaan elämää jazzmusiikin rajamailla ja avaa ovet avantgarde -musiikin maailmaan, jossa muusikot eivät sävellä listahittejä eivätkä festarien järjestäjät tarjoa päälavoja.

Musiikkityylinsä edustajana Heikki on arvostettu ja hänen levyjään on julkaistu aina Yhdysvaltoja myöten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita punaisia mattoja tai isoja rojalteja. Dokumentti näyttää, kuinka hän äänittää marginaalimusiikkia keskeneräisessä hirsimökissä ja levittää itse keikkojensa julisteet.

Kova työ ja vankka visio vievät Heikkiä eteenpäin luoviin musiikillisiin ja poikkitaiteellisiin kokeiluihin sekä lopulta kiertueelle Tanskaan ja Viroon. Dokumentti seuraa yleisön reaktioita Heikin epätavalliseen, mutta kiehtovaan tulkintaan jazzista. Onko hänen musiikkinsa liian outoa? Voiko väkivaltajazzilla menestyä, ja mitä menestys edes tarkoittaa?