The Perritos – Bolivian kovin koiralauma

Kaikkien aikojen lempparianimaationi on Hopeanuoli. Se vaikutti nuoruuteeni suuresti ja sen nähtyäni olen aina haaveillut ymmärtäväni koiria ja joku päivä metsästäväni jousipyssyn kanssa karhuja, rinnallani uskollinen koiralauma.

Kosketukseni todellisuuteen on ollut karu, mistä voitte lukea esim. täältä. Sisäinen cesarmillanini kuitenkin aina uskoi siihen, että minä ja koirat voimme löytää yhteisymmärryksen. Nyt kerron teille tarinan The Perritos -laumastani.

Muutama päivä sitten saavuin Coroicoon, pieneen kylään noin kolmen tunnin ajomatkan päässä La Pazista. Tämä paikka on paratiisi. Vihreitä vuoria, kahvi- ja kokapuita ja täydellinen ilmasto. Suosittelen kaikille. Päätimme itävaltalaisen ystävättäreni kanssa herätä aamulla aikaisin ja lähteä tsekkaamaan lähistön kolme vesiputousta – täydellinen päiväretki.

Coroicossa on paljon kulkukoiria, mutta ne ovat kaikki kilttejä meille ihmisille. Ohittaessamme kylän keskusaukion, mukaamme lyöttäytyi pari koirakaveria. Toinen heistä nuori ja mustasukkainen uros ja toinen hiljaisen arvokas, kypsä naaras. Silloin tällöin koirat tykkäävät seurata turisteja makupalan toivossa, ja näin oletimme tapahtuvan nytkin.

Oli yllättävää, että vielä tunnin kävelyn jälkeen koirat seurasivat meitä. Kävelimme vanhoja inkapolkuja pitkin, vehreän kukkulan lakia seuraten, ihastellen maisemia ja koirat kikkailivat ympärillämme.

Nuori uros oli tarkka asemastaan ja sen oli pakko aina välillä käydä puraisemassa naarasta korvasta, etenkin jos sitä paijattiin. Narttu sen sijaan oli koko ajan hyvin tranquilo eikä ruvennut keulimaan. Koska uros osasi olla tosi veemäinen toisille, annoimme sille kuvaavan nimen: Asshole. Narttu sen sijaan oli sen verran hienostunut ja kohtelias, että annoimme sille nimen Lady.

Lady! Koirarouvista kovin!

Olimme iloinen nelikko, matkalla kohti vesiputouksia läpi keskipäivän läkähdyttävän lämmön ja kuonoissamme kaukaisuudessa palava kaskimaa. GPS-laitteet sun muut eivät täällä toimineet ja suuntimamme oli paikallisen oppaan piirtämä kartta. Minua ei kuitenkaan huolettanut, eksyminenhän vain tarkoittaa uutta seikkailua.

Asshole! Aina messissä!

Olen aikanani katsellut yhtä sun toista koirista kertovaa ohjelmaa ja ylä-asteikäisenä tykkäsin selata eri koiraroduista kertovia kirjoja. Parhaani mukaan yritin tulkita Ladyn ja Assholen käyttäytymistä ja halusin olla heidän pomonsa, Rakas Johtaja.

Siispä kun Asshole oli nimensä mukaisesti perseestä ja kiusasi Ladya, ojensin sitä ärähtämällä ja sihisemällä kuin paraskin koirakuiskaaja. Jos toisilleen murisevat kaverukset eivät meinanneet uskoa, ojensin heitä hieman auktoriteettia huokuvalla risukepilläni.

Yllätyksekseni tämä tough love todella toimi ja Asshole asettui ja oli kiltisti. Päihdyin vallantunteesta kunnes koirat näkivät ohi ajavan moottoripyörän ja rakentamani pilvilinna romahti hurttien juostessa aivottoman lailla ja yrittäen raadella teitä pitkin kiitävät kuskit.

Joitain asioita ei kai voi muuttaa.

Saavuimme jenginä ensimmäiselle vesiputoukselle ja pidimme pienen evästauon. Lady oli väsynyt ja halusi vain nukkua. Asshole kikkaili vedessä ja yritti olla kovis ympärillä lentäville perhosille. Vesiputoukselta johti polku ylöspäin kohti kukkulaa. Oletimme, että sitä pitkin pääsemme seuraavan putouksen luo.

Kävelimme vuoren seinämän viertä, vasemmalla oli pudotus ja oikealla pystysuora seinämä. Kapeaa polkua hetken seurattuamme saavuimme kivimuurin luo. Sen takana oli polun katkaiseva, rautainen portti, joka ilmoitti tien olevan suljettu.

Jostain syystä minua aina ärsyttää suljetut portit ja kaikenlaiset esteet, joille en voi keksiä järkevää syytä. Miksi portti oli täällä, keskellä ei mitään, jyrkänteen laella ja miksi siinä luki, että eteneminen kielletty? Jos syitä ei kerrota, utelias luonteeni vaatii vastauksen. Karttamme mukaan tästä pääsi eteenpäin, joten miksi emme menisi?

Koiramme katsoivat meitä ikään kuin odottaen syytä pysähtymiselle. Vyötärön korkuinen muuri oli helppo kiivetä ja rautaportin paalut olivat tarpeeksi etäällä toisistaan, jotta laumamme pääsi läpi. Meidän ihmisten piti tosin kiivetä portin yli ja uhmata pudotusta. Assholen pilkallisen katseen edessä emme kuitenkaan epäonnistuneet.

Nyt polkumme oli todellakin se vähemmän tallattu. Vuoren laella kävelimme peräkanaa ja yritimme parhaamme mukaan erottaa hengettömän reitin rönsyilevästä aluskasvillisuudesta. Karvaiset kaverimme olivat ammattilaisia tässä.

Yhtäkkiä opin jotain Ladysta: hän on oikea tappaja. Edessämme vilahti jotain salamannopeaa ja yhtäkkiä yleensä niin estynyt Lady loikkasi eteeni ja sukelsi heinikkoon. Asshole oli nollat taulussa ja yritti murahdella.

Pian Lady palasi hampaissaan jotain. Seuralaiseni järkytykseksi se oli jättiläismäinen rotta. Tai oikeastaan sari, paikallinen jyrsijä (Dasyprocta punctata). Lady huokui ylpeyttä ja huomasin, että tämän urotyön jälkeen Asshole ei enää uhitellut sille. Sille oli näytetty paikkansa. Koiria ei kiinnostanut sarin syöminen, joten hautasimme sen pusikkoon ja jatkoimme.

Lady oli tapon jälkeen täynnä itseluottamusta ja johti joukkoamme. Pian saavuimme seuraavan vesiputouksen luo. Luonnollisesti eksyimme matkalla hieman, sillä minä toimin kartanlukijana. Laskettelimme alas jonkun epäonnekkaan kokaviljelmiä pitkin, mutta vakuutin kaikille, että minulla oli suunnitelma. Lady katsoi minua kuin idioottia.

Eräässä pusikossa molemmat koirat ryntäsivät hullun lailla eteenpäin. Juoksimme heidän perässään ja löysimme heidät ahdistelemassa puuhun sidottua lammasta. Kauhea räksytys ja murina ja lammasraukka polki maata hädissään. Koirat olivat karkaamassa sen kimppuun hetkenä minä hyvänsä.

Nyt oli minun vuoroni olla pomo ja tartuin ensimmäisenä äksyilevää ja vaahtoavaa Assholea niskavilloista ja viskasin sen kauemmas. Ulvaisun saattelemana Lady katsoi minua ja vaikeni nähdessään The Risukepin kohoavan.

Auktoriteettini toimi ja koirat asettuivat. Lammas mulkoili meitä epäilevänä, mutta emme tuottaneet sille sen enempää stressiä ja lähdimme. Koirat seurasivat kuuliaisina.

En pidä eläimiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta villikoirien kanssa olen oppinut sen verran, että fyysisyyttä tarvitaan. Siinä vaiheessa kun kaduilla koko elämänsä elänyt piski on upottamassa hampaansa johonkuhun, ei hyssyttely ja hellanlettastelu auta. Silloin täytyy viskata kivellä, potkaista tai sivaltaa kepillä.

En väitä olevani asiantuntija, mutta koiralle on näytettävä paikkansa laumassa. Ihmiset ovat pomoja. Turhaan piekseminen on tyhmää ja julmaa, mutta oikein sijoitettu ja oikea-aikainen voimannäyttö tekee ihmeitä. Näpäytys kuonolle tai läpsäytys kintereille ja ennen kaikkea tiukka katsekontakti.

Aikaisempien kokemuksien vuoksi minua on hirvittänyt lähestyä murisevaa ja aggressiivista koiraa, mutta kun tartuin Assholea huomasin sen alistuvan. Nämä ilman isäntää tai emäntää elävät koirat tarvitsevat jonkun, jota seurata, jonkun joka antaa heille tarkoituksen. Rasavillit ja riehuvat ihmislapset eivät loppujen lopuksi poikkea kovin paljoa. Rajat ovat rakkautta.

No niin, nyt kun kasvatustieteelliset kantani ovat tulleet selväksi voimme jatkaa tarinaa.

Seuraavilla vesiputouksilla oli enemmän elämää kuin ensimmäisellä – niin koiria kuin ihmisiä. Kolmannella vesiputouksella tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Tiesin, että Lady oli tappaja, mutta hänen käytöksensä todella yllätti nähdessämme isohkon, mustavalkoisen koiran.

Järkyttävän rääkäisyn saattelemana Lady hyökkäsi vesiputouksella hengaavan, isomman koiran kimppuun.

Koirien maailmassa on alfoja, betoja ja siltä väliltä. Mustavalkoinen koira oli todellinen beta – täysin tussu. Se olisi koonsa puolesta voinut olla kovakin vastus, mutta Lady oli niin raju, voimakas ja peloton, että mustavalkoinen vain vinkui, kun Lady roikkui hampaillaan sen kyljessä.

Viskasin kiven aivan Ladyn takajalkojen viereen ja se irrotti perääntyen. Juoksin sen luo ja painoin sen maahan sihisten kuin cesar. SS SS SSS!! Asshole yritti hyökätä mustavalkoisen kimppuun, mutta ystäväni näytti kovuutta ja ärähti sille.

Mustavalkoinen oli aivan raukka ja yritti piilottaa ruhonsa liian pienen kivenmurikan taa. Tuijotin Ladya silmiin, kunnes se kävi selälleen maahan ja oli alistunut ja rauhoittunut.

Menin mustavalkoisen luo ja paijasin sitä. Ladyn hurja hyökkäys ei ollut loppujen lopuksi vahingoittanut kuin sen ylpeyttä. Halusin, että kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa, joten yritin parhaani mukaan luoda paheksuvan katseen Ladya ja Assholea kohti. Asshole nuoli pallejaan ja Lady nukkui.

Vesiputouksella oli toinenkin koira, todella mukava ja ystävällinen. Koiramme tulivat sen kanssa hyvin toimeen ja aloittaessamme matkamme takaisin, hän lyöttäytyi seuraamme. Uusi koirastulokas oli todella kiltti ja ilmeisesti rakastui minuun, sillä se käveli koko ajan rinnallani ja vilkuili minua aina välillä ruskeilla silmillään.

Muut koirat juoksivat ohittavien autojen ja mopojen perässä, mutta ei tämä. Minun oli keksittävä sille nimi ja jostain syystä päätin nimetä sen Kupaksi. Mikä kaunis nimi. Valehtelin ystävättärelleni, että ”kuppa” tarkoittaa suomeksi söpöä.

Kuppa! Kilteistä kiltein!

Kävellessämme huomasimme, että meitä seurasi varjo. Aina kun pysähdyimme, jossain takanamme, parinkymmenen metrin päässä oli liikettä. Pian huomasimme, että se oli se mustavalkoinen koira. Hän seurasi meitä ja ilmiselvästi halusi olla osa laumaamme. Lady ja Asshole eivät vaan meinanneet sallia tätä betaa.

Ystävättäreni kuitenkin sääli tätä raukkaa ja toi sen luoksemme. Nimesimme uusimman tulokkaamme White Boyksi. Hän pysytteli kaukana Ladysta aluksi, mutta heti kun tunsi olevansa hyväksytty, White Boy kiinnittyi kuonollaan Ladyn takapuoleen.

Pitihän se arvata! White Boy halusi vain perää. Ilmeisesti Lady oli tulossa juoksuun tai jotain, sillä White Boy ei hetkeksikään jättänyt sitä rauhaan. Ja sekös alkoi käydä Ladyn hermoille. Meidän täytyi jatkuvasti muistuttaa White Boyta kohteliaista seurustelutavoista.

White Boy! Tykkää perästä. Onnekkaasti sain hänet hetkeksi katsomaan Ladyn ahterin sijasta kameraa.

Asshole ja Kuppa eivät olleet kiinnostuneita Ladyn perästä, mitä nyt Asshole aina väillä kävi mustasukkaisena tölväisemässä White Boyta, joka uikutti tuttuun tapaansa. Kävelimme iloisena joukkona teitä pitkin, kaksi gringoa ja neljä koiraa.

Koirajengimme oli klassisessa kokoonpanossaan: The Perritos! Lady, tuo hienostunut tappaja-rouva. Asshole, jengin kovis ja kepposteleva suojelija. Kuppa, laumamme sydäntensärkijä ja kympin oppilas, jota ei nartut kiinnosta. White Boy, itseoikeutettu beta ja todennäköisin pilvenpolttaja, jos koirat osaisivat polttaa.

Aina välillä reitin varrella olevien talojen koirat yrittivät tulla haastamaan meitä, mutta me olimme yksinkertaisesti liian kova jengi ja räksyttäjät juoksivat käpälämäkeen Asshole kannoillaan kerta toisensa jälkeen.

The Perritos on haistanut jonkin villieläimen. Kuppa ei tajunnut.

Polkumme vei meidät erään pienen kylän läpi ja sen koirat katsoivat meitä ihmeissään. Pari vaaleaa urosta uskaltautui luoksemme. He olivat komeita blondeja ja iskivät silmänsä Ladyyn. White Boy katsoi hölmistyneenä kun toinen blondeista löi kuononsa Ladyn perään.

Uudet tulokkaat olivat kuin ne ylimieliset, pitkät urheilevat teekkariopiskelijat, jotka lyöttäytyvät seurueeseen vain iskemään sen naiset. En liiemmin pitänyt uusista jäsenistämme, mutta ystäväni mielestä he olivat söpöjä ja heidän piti saada jäädä. Meillä oli siis kaksi uutta koiraa: Hans ja Swedish. Ärsyttäviä posettajia.

Asshole ei tykännyt Hansista ja useita kertoja hän näykkäsi tätä. Niinpä Hans pysytteli laumamme häntäpäässä, jossa se taisteli White Boyn kanssa Ladyn perästä. Swedish ei oikein osannut päättää tykkäsikö se pojista vai tytöistä, joten se ravasi Kupan ja Ladyn väliä.

Yhtäkkiä laumamme näki tiellä kissan ja se oli menoa. Koko jengi ryntäsi katin perään kuin rasvattu salama. Kuppa oli kiltti ja palasi luokseni kun ärähdin. Parin minuutin jälkeen jengimme oli taas kasassa ja kävelimme tietä pitkin. Huomasin kuitenkin, että Swedish oli kadonnut ja sen tilalle ilmestynyt uusi, Lassien näköinen koira. Annoimme sille nimeksi… Lassie.

Ketään ei harmittanut koirien vaihto ja etenkin Kuppa oli Lassien saapumisesta hyvin mielissään ja he leikkivät kuin pennut konsanaan. Huomasin, että minä ja Asshole molemmat toivoimme, että myös Hans tajuaisi häipyä mutta ei. Hans yritti yhä pukille eikä tajunnut olevansa persona non grata.

Lady joutui suojelemaan häveliäisyyttään kahden koiran yrityksiltä ja huomasin, että White Boy oli saanut roimasti itseluottamusta. Se oli isoin koiramme ja vihdoin se näytti myös tajuavan sen. Hans sai pari kertaa huutia ja Lady ei enää ollut niin aggressiivinen White Boyta kohtaan.

The Perritos jatkoi kylästä kylään ja kohtasimme ihmetteleviä katseita. Oli oikeastaan todella hauskaa olla koiralaumassa ja kuuden villikoiran paimentaminen oli haastavaa mutta palkitsevaa. Autojen ajaessa ohi oli tartuttava Assholeen, sillä se villitsi muut juoksuun. Kupalle täytyi huutaa, sillä vähän hölmönä se ei tajunnut autojen vaarallisuutta. White Boy ja Hans pysyivät turvassa niin kauan kuin seurasivat Ladyn perää. Lassie piti komentaa lauman perälle, sillä autot kiinnostivat sitä liikaa.

Bolivialaiset cocalerot ja kahviviljelijät naureskelivat ja pudistivat päätään The Perritosille. Huvittunut ”Gringos locos”, kuului useampaan otteeseen, mutta meitä se haitannut. Vaikka aurinko laski ja viidakon pelottavat äänet saapuivat ei meitä hirvittänyt. Koiralaumassa kävely luo aika vahvan turvallisuudentunteen ja tunsimme, että tulkoon vaikka Akakabuto niin jengimme suojelisi meitä.

Lopulta saavuimme Coroicoon uusien ystäviemme kanssa. Lady ja Asshole innostuivat tutuista maisemista ja koirista ja keskusaukiolle saapuessamme paikalliset hurtat tsekkasivat jengimme. White Boyta pelotti, Kuppa oli Lassien kanssa innoissaan ja Hans yritti yhä Ladya. Istahdimme alas ja mietimme, että mitä seuraavaksi. Miten koiralauma hajoitetaan?

Emme halunneet, että jokaista askeltamme seuraa kuusi koiraa. Vaikka se oli hauskaa maita ja mantuja mittailtaessa, ei se kuitenkaan ole käytännöllistä vaikkapa nettikahvilaan mentäessä – saatikka ravintolassa.

Onneksemme The Perritos hajosi yhtä yllättäen ja kivutomasti kuin se muodostuikin. Lady oli lopen uupunut pitkästä reissustamme ja kävi puiston penkin alle nukkumaan. White Boy söi vaippaa, jonka oli löytänyt roskista ja vilkuili himokkaasti nukkuvaa Ladya. Kuppa oli rinnallani, mutta sitä kovasti kiinnosti lähteä Lassien mukana jahtaamaan aukion laitamilla hengaavaa kissaa. Annoin sille luvan.

Hans sai löylytyksen aukion suurimmalta koiralta ja juoksi häntä koipien välissä karkuun. Täytyy sanoa, että en ollut pahoillani. Loppujen lopuksi ainoa, jota emme saaneet hätisteltyä oli Asshole. Hän seurasi meitä majapaikkaamme ja nyt hän asuu täällä.

Hän suojelee pientä mökkiämme ja seuraa meitä mihin tahansa menemme. Päivittäin moikkaamme Ladya, joka hengailee yleensä keskusaukion liepeillä. White Boy on ottanut betaroolinsa ja sen näkee kaivelemassa roskiksia siellä sun täällä. Kuppaa ja Lassieta en ole nähnyt pariin päivään, ehkä he muuttivat yhteen jonnekin lähistölle. Hans on silloin tällöin vikittelemässä turisteja, mutta Assholen nähdessään se juoksee karkuun.

Itävaltalainen ystäväni on täysin rakastunut Assholeen ja haluaa viedä sen mukanaan Itävaltaan. Aikookohan hän vaihtaa rakkaan koiransa nimen? Arsch-schloss tai pelkkä Schloss?

Aikamme The Perritosissa oli hienoa ja opettavaista, suosittelen kaikille oman koiralauman muodostamista. Pienessä kylässä paikallisten ihmisten lisäksi paikallisiin koiriin tutustuminen voi olla yllättävän rikastuttava kokemus.

Asshole suojelee riippumattoni rauhaa ja esittelee pallejaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s